Moi, olen Milla ja ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa. SDP:n jäsen olen ollut jo kohta parikymmentä vuotta. Mukaan demareihin veti arvot - vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo - ne allekirjoitan edelleen täysin.
Helsingissä moni asia toimii hyvin, mutta matkan varrella olen jäänyt joitain asioita ihmettelemään. Kaupungin budjetti on erinomaisessa vedossa ja plussaa on tahkottu vuosikausia MUTTA mm. varhaiskasvatuksen puolella on jatkuvasti henkilöstöpula. HUS rakentaa uusia hienoja sairaaloita, joihin ei kuitenkaan riitä henkilökuntaa. Asumisen hinta alkaa olla Helsingissä sietämätön ja julkinen liikenne kallistuu kallistumistaan. Edelleen myös puuttuu vanha ratikkalippu, joka olisi nykyaikaan vietynä A-vyöhykkeen oma lippu, tai yhden alueen lippu. Kantakaupungissa kadut on täynnä roskia koska kaupunki on "ulkoistanut" jätteenkeräyksen taloyhtiöille. Tämä korostuu täällä Jätkäsaaressa kun tuuli puhaltaa kadulle heitetyt roskat ympäriinsä ja kauppojen ja ratikkapysäkkien roskikset pullistelee täpötäysinä. Näitä suurempia ja pienempiä asioita riittää.
Vakaa talous on hyvinvoinnin perusta.
Köyhyyden minimointi on turvallisuuden maksimointia.
Yhden HSL-vyöhykkeen tai lyhyen matkan lippu tarvitaan heti.
Kokonaisen kaupunginosan siisteys ei voi olla taloyhtiöiden vastuulla.
Hoitajia on liian vähän.